Seuran johtaminen

Seuran hallitus:

Kevätkokouksessa valitaan seuralle puheenjohtaja ja hallituksen jäsenet (erovuoroisuuden mukaan). Hallitukseen valitaan 3-6 varsinaistajäsentä ja 0-2 varajäsentä.
Hallitus pitää järjestäytymiskokouksen, jossa se valitsee varapuheenjohtajan, sihteerin ja rahastonhoitajan. Näistä luottamustehtävistä, sihteeri ja rahastonhoitaja, voi olla hallituksen ulkopuolinen.

Hallitus voi kutsua kokouksiin ulkopuolisia osallistujia tarpeen mukaan. Ulkopuolisilla osallistujilla ei ole äänioikeutta.
Hallitus nimeää tarpeen mukaan työryhmiä, jotka toimivat hallituksen alaisuudessa.
Puheenjohtaja seuraa, ohjaa ja johtaa seuran toimintaa sekä on vastuussa toiminnan kokonaisuudesta.

KOKOUKSET

SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET

Seura pitää vuosittain kaksi varsinaista kokousta, joista kevätkokous pidetään helmi-huhtikuussa ja syyskokous loka-joulukuussa. Kokouksen paikan ja tarkemman ajan määrää hallitus.

Hallitus päättää kuinka usein se kokoontuu toimintakaudella.

Hallituksen tehtävänä on erityisesti:
1. Toteuttaa seuran kokouksen päätökset
2. Johtaa ja kehittää seuran toimintaa
3. Valita tarvittavat jaostot, valiokunnat ja työryhmät sekä niiden puheenjohtajat
4. Kutsua koolle ja valmistella seuran kokous
5. Vastata seuran taloudesta
6. Pitää jäsenluetteloa
7. Tehdä seuran tilinpäätös ja vuosikertomus 
8. Tehdä toiminta- ja taloussuunnitelma seuraavaa toimintavuotta varten
9. Hoitaa seuran tiedotustoimintaa
10. Hyväksyä ja erottaa jäsenet sekä päättää jäseniä koskevista kurinpitotoimista
11. Valita ja erottaa seuran palkatut toimihenkilöt sekä sopia heidän eduistaan
12. Päättää seuran ansiomerkkien myöntämisestä ja muiden kunnia- ja ansiomerkkien esittämisestä
13. Ryhtyä muihin toimenpiteisiin, joita seuran etu vaatii
14. Luovuttaa tilit tilintarkastajille tai toiminnantarkastajalle tarkastettavaksi vähintään kuukautta ennen kevätkokousta.