Harrastevoimistelu Brahen Voimistelijoissa

BraVon harrasteryhmät tarjoavat turvallisen ja innostavan ympäristön liikkua, oppia uutta ja löytää liikunnan ilo. Ryhmämme sopivat niin ensikertalaisille kuin jo aiemmin voimistelua harrastaneille, ja jokainen pääsee etenemään omalla tasollaan kannustavassa ilmapiirissä.

Harrasteryhmissä kehitetään monipuolisesti kehonhallintaa, voimaa, liikkuvuutta, tasapainoa ja yhteistyötaitoja. Samalla syntyy uusia ystävyyssuhteita ja onnistumisen kokemuksia, jotka tukevat liikunnallisen elämäntavan rakentumista. BraVossa tärkeintä on liikkumisen ilo. Jokainen on tervetullut mukaan kasvamaan, kehittymään ja nauttimaan voimistelusta omalla tavallaan.

Harrasteryhmät ovat hyvä tapa nauttia likunnasta ja voimistelusta, sekä ryhmät tarjoavat mahdollisuuden toimia ponnistusalustana kohti seuran kilparyhmiä, jos kilpaileminen kiinnostaa.

Seuramme harrasteryhmät kokoontuvat pääsääntöisesti kerran viikossa, ryhmästä riippuen 45min-1 h 30 min. Enemmän treenikertoja toivoville suosittelemme seuramme kilpa-harrasteryhmiä tai kilparyhmiä.

Perhevoimistelu​

Perhevoimistelu on helppo tapa tutustua voimisteluun niin lapselle kuin aikuisellekin. Leikin ja yhdessä tekemisen kautta opitaan tekemään hienoja temppuja ja lapset saavat kokea todellista onnistumisen riemua.

Perhevoimistelu on suunnattu 2,5-7-vuotiaille lapsille ja heidän vanhemmilleen.

Syksyllä 2026 perhevoimistelun ryhmiä on seurassamme kaksi, Taimet ja Versot.

Voimistelukoulu​

Voimistelukoulussa harjoitellaan monipuolisesti erilaisia voimistelutaitoja, kuten käsilläseisontaa, kärrynpyörää, kieppiä, puolijättiläistä ja urhonkaatoa. Voima, liikkuvuus, kehonhallinta ja tasapaino kehittyvät. Näistä samoista ominaisuuksista on hyötyä kaikissa muissakin liikuntalajeissa.

Voimistelukoulussa lapset tutustuvat leikinomaisesti voimistelun perusteisiin permannolla ja telineillä.

Syksyllä 2026 Voimistelukoulun ryhmiä on kaksi, Nuput (Saimaa Stadiumi) ja Silmut (Ristiinan koulukeskus). Syksyllä 2026 aloitetaan myös kaksi uutta voimistelukoulua, jotka painottuvat seuramme päälajeihin. Näitä ryhmiä ovat:

Apilat (telinevoimistelu painotteinen voimistelukoulu)

Ulpukat (Akrobatiavoimistelu painotteinen voimistelukoulu)

Volttikoulut

Volttikoulut ovat parkourin ja tumblingin perusteita harjoittavia ryhmiä. Ryhmistä ei puutu vauhtia, hyppyjä ja kiipeilyä. Ryhmässä harjoitellaan hyppyjä, voltteja ja voimaa kehittäviä liikkeitä parkour-tyyppisesti erilaisilla telineillä ja trampoliineilla. Ryhmät harjoittelevat pääsääntöisesti Saimaa Stadiumin Super Parkin tiloissa.

Syksyllä 2026 volttikouluryhmiä on kaksi, Röllit (7-10v) ja Peikot (yli 10v).

BraVo on sitoutunut Suomen Voimisteluliiton Lasten voimistelun linjaukseen.

Linkki Lasten Voimistelun linjaukseen!